Elämää syrjässä

Elämää syrjässä

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Elämäni ensimmäinen gluteeniton leipä

Keliaakikon ruokavalio oli jotakuinkin tuttu opiskelun ja entisen työpaikan tiimoilta, mutta nyt kun itse kokeilen gluteenittoman vaikutusta itseeni, on netti korvaamaton apu. Vasta kaksi viikkoa gluteenittomuutta takana ja hengissä olen selvinnyt. Tosin vatsakipu ei ole poistunut, mutta se kamala turvotus ja väsy syömisen jälkeen on hieman helpottanut. Olen leiponut itselleni pakkaseen leipää jo enemmänkin, mutta tässä ensimmäinen tekeleeni.
Tämä oli hyvää, varsinkin lämpimänä, niinkuin leipä taitaa aina olla. En ole siis vielä vakuuttunut että gluteenittomuus olisi apu vatsavaivoihini, mutta jatkan vielä. Eikäs se voi viedä kauankin ennenkuin suolinukka parantuu. Toivon ettei olisi, koska ei nämä gluteenittomat tuotteet ole todellakaan halpoja! Pieni makaroonipaketti n.4 euroa, pieni paketti keksejä sama mokoma ja jauhot jopa 6 euroa 500gramman pussi. Ja keliaakikon saama kelakorvaus on jotakuinkin 24 euroa kuukaudessa. Ei sillä kamalasti ostella!

Uusimmat kirjahankintani =) Huovutus on kyllä jäänyt vaille huomiota pitkäksi aikaa ja tilalle on astunut neulomisbuumi, nytkin kolme työtä työn alla ja neljäs pitäisi aloittaa,

torstai 15. tammikuuta 2015

vatsanpuruja

Olen harkinnut vakavasti siirtymistä gluteenittomaan ruokavalioon. Vatsa on koko ajan kipeä. Tähystyksessä katarria kummempaa ei ole löytynyt, mutta lääkkeet ei kipuun auta.


Miltä tuntuisi elämä ilman vehnäjauhoihin leivottuja kakkuja, leivoksia, pullaa ja leipää? 

perjantai 9. tammikuuta 2015

Uuden vuoden ajatukset

Lupaan ulkoilla joka päivä, ihan kunnolla

Lupaan nauttia luonnosta ja oppia tuntemaan sitä vielä paremmin

Tänä vuonna tämä hevonen (elämäni hevonen) toivottavasti suo minulle uuden kasvatin



Vuosi 2015, lupaan olla energisempi, hyväntuulisempi ja kaikinpuolin positiivinen. Kunhan saan lääkityksen kohdilleen!!!!!  
=)


Ennenkaikkea lupaan opetella uusia taitoja, kässäkerhokin alkaa sopivasti taas tammikuun 14päivä. 
Lupaan käydä ystävillä kylässä ja jos minua ei näy, meille saa aina tulla kyläilemään ja juoruamaan. Voi olla että keitän moccachinot cappuchinot joulupukin tuomalla cupsololla =)
Tainnutan tämän masennuskauden yltiöpositiivisuudella tai jollain muulla keinolla tänä vuonna. Se lienee päätavoite!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Buzzaus

Kaiken sairastamisen keskelle pientä iloa toi buzzaaminen. Pääsin lasten kanssa kokeilemaan Stabilo EASY ergonomics kyniä. Testattavaksi saimme 2 pakettia värikyniä, 2 pakettia lyijykyniä ja 2 pakettia lyijytäytekyniä. Molemmissa toinen pakkaus oli tarkoitettu vasenkätisille.
 Lauri-poika oli ainakin innoissaan, että myös vasenkätisille tehdään omia kyniä. Koulussa opettajakin oli kuulema sanonut, että hänet on aikoinaan pakotettu vasenkätisyydestä luopumaan ja opettelemaan kirjoittamaan oikealla. Lauri oli sitä kovasti kauhistellut. Jossain vaiheessa tuntui, että vaikka yritin selittää pojalle, että vasenkätisyys on normaalia, hän yritti peitellä sitä ja kirjoitti ja piirsi oikealla. Halusi kai olla niinkuin useimmat muutkin. Onneksi tuo keskustelu pojan ja opettajan välillä on käyty, se auttoi Lauria uskomaan, että vasenkätisyys on ihan ok. Kai tämä oli niitä asioita, jotka vain piti kuulla muualta kuin omalta äidiltä.
Laurilla on mielestäni vasenkätiseksi ja ekaluokkalaiseksi pojaksi kaunis käsiala, ainakin yleensä. Jossei ole kiire leikkimään läksyjenteosta  =)
No mutta, aiheeseen.
Lauri 7 vee ja Lotta 5 vee halusivat ensin kokeilla kirjoittamista lyijykynillä:

 Tässä kokeiltiin ensin tavallista lyijykynää ja sitten täytekynää. Toki lasten mieleen enemmän oli erikoisempi lyijytäytekynä, kuin se "tavallinen".
Lasten kommentit kynistä:
Lauri: "Kynästä on hyvä pitää kiinni, kun siinä on tämmöset kolot sormille. Ne auttaa pitämään varmaan oikein kynästä. Tavallinen lyijykynä suttaa, täytekynä on paljon parempi, ei sutannu yhtään!"
Lotta: "Mää en kyllä osaa oikein vielä kirjottaa, mutta tää on jännä kynä! Ihan niinkuin se opettais mua tekemään kirjaimet oikein!


Vasenkätisille tarkoitetut kynät lähtivät pojan penaalissa kouluun, kotona ei ainakaan suostu kirjoittamaan enää tavallisilla "lyijäreillä"
Omaan käteenkin nämä tuntuivat kivoilta, alkuun tosin kynien paksuus arvelutti. Mietin väsyykö sormet jos pitää pitkästi kirjoittaa, mutta turhaan mietin, ei ne väsyneet. Suosittelen lämpimästi näitä kyniä!

lauantai 18. lokakuuta 2014

Syksyn tullen

Alkaa tässäkin mökissä puikot heilumaan ja tänä vuonna on myös ompelukonetta opeteltu käyttämään. Nyt vain kankaat on loppu, joten kai se on tilaus tehtävä johonkin hyvään puotiin. Halu olisi myös opetella tekemään muitakin kuin näitä perussukkia. Viimeisimmät tokikin on vähän erilaiset, pöllösukat... Mutta esimerkiksi facessa on villasukkaryhmä, jossa porukka tekee aivan mielettömän hienoja villasukkia! Mää haluan kanssa oppia!
Huovutusrintamalla on ollut hiljaista, nielaisin ihan liian ison palan, mutta katsotaan josko into riittäisi tehdä se loppuun asti.
Kakkujakaan ei ole viime aikoina tullut enää, se innostus hiipui ihan materiaalien hintojen ja aikapulan takia. Toisaalta on se näkynyt omalla vyötärölläkin, ettei herkkuja ahdeta ihan joka päivä...
kasa vaatteita lapsille, on paitaa, housua, kalsaria

pöllösukat pukinkonttiin

torstai 16. lokakuuta 2014

Myllerrys

Talliin vedetään kunnan vesiliittymää, ennen sinne tuli kaivosta vesi. Minun ihana pihani, nurmikkoni, istutukseni.....pilalla....Mutta tältä ei voinut välttyä, vesiputket oli tärkeämmät.
Syvä huokaus**** ensi kevät on ankea meidän pihan osalta.


torstai 2. lokakuuta 2014

kässäkerhoa ja pentujen tuhinaa

tässä lankuttaa Rudolf


Ja tässä Richard

Ja tässä esittelen ensimmäisen kässäkerhossa tekemäni paidan! Minä osasin!