Elämää syrjässä

Elämää syrjässä

sunnuntai 31. elokuuta 2014

suolakurkut

Elämäni ensimmäiset suolakurkut tehty. Ajattelin kokeilla vielä ruusunmarjasosetta ja pihlajanmarjasosetta. Hyviä ohjeita vastaanotetaan...

Syksy on alkanut, itselläni on flunssa ja pieni koululainen sängyssään yskii kovasti. Huomenna on mitattava kuume, ennen kouluun lähtöä.

tiistai 19. elokuuta 2014

Rytmi hukassa

Se ei ole veressä, vaan hukassa. Rytmi, elämänrytmi. Syksy toi uudet haasteet koulun, oman työn ja päiväkodin kanssa. Ehtiikö kaikki joka paikkaan, onko levätty tarpeeksi, että jaksaa. Aikatauluttaminen, se ei vaan ole mun heiniä.
Ja toinenkin rytmi on hukassa, musiikki. Pitäisi hoitolapsille lauluja opettaa ja laulella, vaan kun muistuis mieleen. Nuotteja en osaa, eikä juutuupissakaan kaikkia vanhoja lauluja ole. Joten selaillaan täällä nyt sitten laulukirjoja tosissaan.
Ja jännittääkin ihan rutosti. Mopsi-Miina odottaa pentuja, eikä viime kerrasta jääneet ruusuiset muistot, kun kaikki neljä pentua menetettiin. Nyt peukutetaan tosissaan!
töihin tein kiviä huovuttamalla. Saadaan leiritulet =)

Massu maassa jo odotellaan

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Lomailtukin on










Käytiin imatralla kotieläinmetsässä kesälomareissulla ja näin siellä jotain aivan ihanaa...Katsokaa noita ensimmäisiä kuvia kanoista, aivan ihania otuksia ja valtavia! Nopeasti netistä selailin ja päädyin jättikochiin tai brahmaan. Jos joku osaa sanoa varmaksi rodun niin mielelläni sen kuulisin. (rakennan jo mielessäni kanalaa moisille ihanuuksille) Pitkäkarvainen kani oli myös hieno ja oli vielä todella kesykin ja antoi lasten puhutella ja koskettaa itseään. Alpakat taas olivat kovin omanarvon tuntevia ja vain luimistelivat ihailijoilleen tai menivät välinpitämättöminä päiväunille.