Elämää syrjässä

Elämää syrjässä

lauantai 18. lokakuuta 2014

Syksyn tullen

Alkaa tässäkin mökissä puikot heilumaan ja tänä vuonna on myös ompelukonetta opeteltu käyttämään. Nyt vain kankaat on loppu, joten kai se on tilaus tehtävä johonkin hyvään puotiin. Halu olisi myös opetella tekemään muitakin kuin näitä perussukkia. Viimeisimmät tokikin on vähän erilaiset, pöllösukat... Mutta esimerkiksi facessa on villasukkaryhmä, jossa porukka tekee aivan mielettömän hienoja villasukkia! Mää haluan kanssa oppia!
Huovutusrintamalla on ollut hiljaista, nielaisin ihan liian ison palan, mutta katsotaan josko into riittäisi tehdä se loppuun asti.
Kakkujakaan ei ole viime aikoina tullut enää, se innostus hiipui ihan materiaalien hintojen ja aikapulan takia. Toisaalta on se näkynyt omalla vyötärölläkin, ettei herkkuja ahdeta ihan joka päivä...
kasa vaatteita lapsille, on paitaa, housua, kalsaria

pöllösukat pukinkonttiin

2 kommenttia:

  1. Täällä muori Hailuodon saarelta, syrjässä minäkin. Ihan omasta halustani ja omilla järjestelyillä.
    Nuo käsityöt kiinnostaa edelleen, satoja sukkia ja lapasia on tullut suolletuksi. Parikymmentä vuotta sitten ajattelin, nyt loppuu koneompelu ja annoin koneen työlleni. Hän teki hääpukuaan, nääs. Nyt mielessä kummittelee, että pitäisi ostaa ompelukone...
    Tosi mukava blogi. Tekemisen vimmaa se kyllä lisää, hyvä asia sekin. terkuin Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta kommentistasi ja anteeksi kun vastaaminen on kestänyt. Kyllä se on joskus harmikin, kun ei osaa ottaa rennosti ja olla tekemättä mitään. Olisipa joskus mukava päästä hailuodon maisemia ihailemaan, ovat kuulema tosi kauniit. Ja tämä syrjässä asuminen on kyllä paljon parempi, kuin asua keskellä kaupunkia, tai edes tuota meidän pientä kylää. Oma rauha on ihan parasta.

      Poista