Elämää syrjässä

Elämää syrjässä

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Elämäni ensimmäinen gluteeniton leipä

Keliaakikon ruokavalio oli jotakuinkin tuttu opiskelun ja entisen työpaikan tiimoilta, mutta nyt kun itse kokeilen gluteenittoman vaikutusta itseeni, on netti korvaamaton apu. Vasta kaksi viikkoa gluteenittomuutta takana ja hengissä olen selvinnyt. Tosin vatsakipu ei ole poistunut, mutta se kamala turvotus ja väsy syömisen jälkeen on hieman helpottanut. Olen leiponut itselleni pakkaseen leipää jo enemmänkin, mutta tässä ensimmäinen tekeleeni.
Tämä oli hyvää, varsinkin lämpimänä, niinkuin leipä taitaa aina olla. En ole siis vielä vakuuttunut että gluteenittomuus olisi apu vatsavaivoihini, mutta jatkan vielä. Eikäs se voi viedä kauankin ennenkuin suolinukka parantuu. Toivon ettei olisi, koska ei nämä gluteenittomat tuotteet ole todellakaan halpoja! Pieni makaroonipaketti n.4 euroa, pieni paketti keksejä sama mokoma ja jauhot jopa 6 euroa 500gramman pussi. Ja keliaakikon saama kelakorvaus on jotakuinkin 24 euroa kuukaudessa. Ei sillä kamalasti ostella!

Uusimmat kirjahankintani =) Huovutus on kyllä jäänyt vaille huomiota pitkäksi aikaa ja tilalle on astunut neulomisbuumi, nytkin kolme työtä työn alla ja neljäs pitäisi aloittaa,

1 kommentti:

  1. Suolinukka ei parane jos se on vaurioitunut. Jos keliakia diagnoosin saa, se on lopun elämän mukana, keliakiasta ei voi parantua, valitettavasti.

    VastaaPoista