Elämää syrjässä

Elämää syrjässä

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

pitkästä aikaa

Pääsiäinen ja kevään tuleminen, kaikki on vienyt  aikaa niin ettei tänne meinaa enää ehtiä. Pääsiäisenä meillä oli sukulaisia lomalla ja pitihän heille kakku tehdä. Tai siis kaksi, kuvat laitan tonne kakkuosioon.


Aivan ihanaa, lumi on sulanut ja pihakin alkaa olemaan pikku hiljaa taas kunnossa, kyllä piha on liian iso kun haravointi on aina niin mieletön urakka. Piha pitäs saada muutenkin asiallisempaan kuntoon, kun kaikki istutukset on vuodelta kirves ja nuija ja ovat niin kamalan näköisiä. Mulla ei vaan oikein inspiraatio riitä alkaa mitään isompia tekemään.

lotta ja kevään eka jäätelö

lauri ja kevään eka jäätelö kans =)
Lasten kanssa ollaan käyty joka päivä "tutkimusmatkalla" , eli kierretään pitkin peltoja ja metsiä ja rantoja. Katellaan mitä kaikkea löytyy. Ja aarteita ollaankin kerätty ja monenlaista nähty. Kaapissa on pussillinen pieniä käpyjä odottamassa askarteluihin pääsyä. Hienoja kiviä on rappusilla, ne maalataan kun ehditään. Tänään otettiin liituja mukaan matkalle ja piirrettiin pikku kiviin naamoja, ja kivat sitten nosteltiin ison kiven päälle. Ne oli tonttuja ja peikkoja ja ne asuu siinä kivellä. Äitin mies, Alpo oli kalassa yhtenä päivänä ja päästiin näkemään kun hän sai hauen ja sitäpä tutkittiin sitten pitkän aikaa. Siltä löytyi pyrstö, eviä, hampaita ja kituset =) Mukavia retkiä lasten kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti