Elämää syrjässä

Elämää syrjässä

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen tilauksessa

                                               Lasten kanssa tänään askarreltiin pääsiäisnoitia


Tulee se, pääsiäinen. Onneksi ja toivottavasti toteutuu lomalaisten tulokin. Talven pitkä hiljaisuus Hautalassa katkeaa hetkeksi. Tosin talven hiljaisuus väistyy jo muutenkin, kun muuttolinnut on aloittanut laulunsa täälläkin, enää puuttuu veden ääni, eikä enää ole koskaan hiljasta, ennen uuden talven tuloa. Talvella on toisaalta ihan mukavaa kaikki se hiljaisuus, mutta siihenkin tympääntyy.  Tänä vuonna pääsiäinen on myöhemmin kuin tavallisesti, saa nähdä onko pihakin keritty jo sitten haravoida. Lumet on kyllä aika vähissä parin viikon päästä näillä ilmatieteen "lupauksilla".
       Mitäs itsekullekin kuuluukaan pääsiäisen perinteisiin? Meillä kuuluu mämmi (minun ja mummun herkku) suklaamunat, trulleilu ja kokkoja makkaranpaistaminen. Ja toki lasten mentyä nukkumaan muutama lasillinen punaviiniä hyvässä seurassa on ihan ehdoton!
       Pääsiäistä edeltävä viikkohan on hiljainen viikko, millähän tapaa siitä itse tekisi hiljaisen? En ole mikään himouskovainen, mutta nyt lasten vähän kasvettua on alkanut miettimään kaikkee ja kerrotaan lapsillekin miksi mitäkin juhlaa juhlitaan. Tyhmääköhän?

 



2 kommenttia:

  1. Mulla ainakin nuo uskonnolliset jutut on aina ollu vähän hukassa, en osaa niitä selittää lapsille...yritys hyvä kymmenen, lopputulos = kaksi ihmetystä täynnä olevaa silmäparia. Vanhemmille pitäis oikeasti olla joku opus mistä vois ottaa vinkkiä miten näitä juttuja lapsille selitetään ymmärrettävästi.
    Sitte tuohon ite pääsiäiseen, en koskaan totu siihen että täällä virvotaan palmusunnuntaina, lapsena oppi siihen että se on pääsiäislauantain juttu. Muutoin meiän pääsiäinen on aina samanlainen, kokkoa ja suklaamunia. Pitäis kehitellä joku oma juttu, semmonen mitä lapset aikuisen muistelee että "niin meillä tehtiin AINA pääsiäisenä, ilman sitä ei tuntunut pääsiäiseltä!" Mutta mikä se juttu ois, siinäpä pulma.

    VastaaPoista
  2. Oon miettiny ihan samaa.Meillä ei oo edes mitään tiettyä pääsiäisruokalajia :(
    Vanhemmille on olemassa opus noihin vinkkeihin :D Seurakunnalta tai kirjakaupoista saa niitä ihania lasten raamattuja/ pieniä kirjoja, joissa joku raamatun kertomus.
    Pitääköhän mun ruveta pitämään pyhäkoulua teidän pakanaparkojen lapsille? :D

    VastaaPoista