Sunnuntaina oltiin koko perhe puolukoita keräämässä tässä ihan lähellä. Ja hui millanen paikka löydettiinkin, ihan mielettömästi marjoja. Meillä on vain yksi poimuri, joten sen isäntä otti itelleen ja mä lasten kanssa keräsin käsin, tuskaisen hitaasti. Mutta oikeesti niitä marjoja oli niin, että ei menny ku tunteroinen kun meillä oli melkein 3 ämpärillistä puolukkaa saaliina. Aikomus on kerran vielä tänä syksynä ehtiä metsään, mutta ei ihan tuollaista saalista aiotakaan, ei mahdu yksinkertasesti pakkaseen. Lauri on aivan mieletön puolukan syöjä, meinas tulla jo joku aika sitten hätä käteen kun ei voi syödä perunoita ilman puolukoita. Onneksi ihanainen sisko pelasti tilanteen ja antoi suuren suuren purkillisen hilloa. Ja kotiin kun päästiin ni Lauri toivoi muusia. Ja söi ja söi. Ja kyllä meni survostakin!
Jokaisella on varmasti joku suosikki, mitä tekee puolukoista. Minä tykkään toki survoksesta, mutta toistaiseksi ihaninta on lappapuuro eli vispipuuro. Ja sitä on nyt saatu! Kertokaapa oma puolukkaherkkunne.
|
lappapuuroa NAM! |
|
evästämässä |
|
kuumaa kaakaota |
Puolukka on niiiin monipuolinen marja, ettei varmaan mikään.
VastaaPoistaMinä tykkään eniten puolukkamehusta, ruuan kanssa vähempi- ja muutenvaan juotuna enempisokerisesta.
Mulla olis ihana puolukka-rahkatortun ohje, laitanko?
Laitappas vain tulemaan. vaikka tänne.
VastaaPoistaMinäpä nyt palaan tänne..kun kerta KUKAAn ei laita mitään..
VastaaPoistalöysin herkulliselta kuullostavan reseptin...SÄHÄN voisit tätä vaikka kokeilla ja sitten tarjoilla minullekin..
http://suklaamarenki.blogspot.com/2011/09/punainen-pyorea-pirtsakka.html
määpäs laitan tuon korvan taakse, seuraavia kutsuja odotellessa.
VastaaPoista