Elämää syrjässä

Elämää syrjässä

torstai 24. helmikuuta 2011

pakkasta ja lentsua

Mistä näitä pakkaspäiviä oikein riittää? Aurinko paistaa kyllä kauniisti, mutta ulkona on niin kylmä ettei tee mieli mennä ulkoilemaan. Lapset niiskuttaa ja mies valittaa kun koko kroppaa särkee. Ei jaksa enää narisevia ipanoita ja aikuista miestä. Tosin käy kyllä sääliksi, mutta tänä talvena näitä tauteja on riittänyt niin, että enää ei vain jaksa...Onneksi ite olen ollu suht terve, sairaana olisin vieläkin kärtyisempi. Ehkä mua vain suututtaa näiden ilmojen takia, sisällä ei loputtomiin keksi tekemistä itselle ja kahdelle "minä ite" ikäiselle. Ensi kesänä en valita kuumuutta, en varmasti. En vaikka vihaan helteitä. Tulis jo kevät ja pääsis ulos kuopsuttelemaan ja tuoksuttelemaan. Mikään ei tuoksu niin hyvälle kuin multa ja nurmikko talven jälkeen. Mikään ei kuulosta niin hyvältä, kuin järven liplatus kun jää on sulanut. Ehkä keväällä itsekin herään kunnolla henkiin tän talven jäljiltä ja jaksan taas paremmin.

perjantai 18. helmikuuta 2011

uudistuksia

Tänään viimein aloitin toteuttamaan "laajempaa" blogia, yritän saada laitettua kuvia ja kertomuksia kaikesta mitä täällä syrjässä touhuan aikani kuluksi. Näin pakkasilla kun ei ole parempaakaan tekemistä =) Tänään tein muuten ohrarieskaa ja sämpylöitä pitkästä aikaa ja oikein söin niitä itsekin. Yritän kyllä taas jatkaa vähähiilaritonta elämää. Tänään oli kuitenkin pakko maistaa, kun kaikki oli uunituoreita. Enkä säästellyt voitakaan niiden päältä....

torstai 17. helmikuuta 2011

synttäreitä

Lotta täyttää kohta 2 vuotta, pitäs miettiä mitä tarjoilis vieraille. Miljoona vaihtoehtoa, tosin suurin osa tuttuja ja turvallisia ohjeita. Aina olis kiva kokeilla jotain uuttakin. Mutta pitäs kokeilla tehdä ensin kokeeksi, ettei tule ikäviä yllätyksiä h-hetkellä. Makeita leivonnaisia on monenlaisia pohtinu, mut miksi mitään suolaista hyvää ei tule mieleen? Jotain prinsessamaista. Prinsessakutsut kun on, Lotta on nyt niiiiiiiiiiin prinsessa. Äskenkin nukkumaan mennessä sanoi, että "nyt prinsessa nukkuu ja kasvaa sitten isoksi prinsessaksi."
Lotan prinsessapöytäkin kaipaa vielä vähän kuvia ja uudet vetimet, sitten se on valmis. Täytyy vaan ostaa leikkimeikkejä tms tyttöjen tavaroita kaappeihin täytteeksi. Vai onkohan tuo nyt niin, että äiti tekee tyttärestään prinsessaa ihan omasta leikkimisen tahdosta...Montakohan kertaa oon kirjottanu prinsesssa tähän tekstiin? Hankala sana, aina meinaa tulla prisnsessa.

Toukokuussa onkin sitten Laurin 4v synttärin, se miettii ja miettii kakkuansa, ensin halusi autoratakakun, traktorikakun, kissakakun, hevoskakun, koirakakun ja nyt miettiminen jatkuu. Ja mullakin on toukokuussa synttärit, enkä vieläkään ole päättänyt minkälaisen kakun haluan =) Haluan.........sellasen jonka on tehny joku muu, mun makuset kakut alkaa olemaan jo liian tuttuja. Tai sitten pitäs keksiä jotain uutta täytettä jo väliin, sen ainaisen mansikan, suklaan tai sitruksen tilalle. Haluaisin jotain muuta kuin täytekakun, jotain....jotain....en tiedä. Eikä vielä taida olla kiirekkään tietää. =)

tiistai 15. helmikuuta 2011

Talvi

Talvi ei ole mun vuodenaika, eikä kesä, eikä syksy. Kevät on. Tämä talvi on ihan päättymätön pakkastalvi, pirusti luntakin. Talvessa ei ole oikein muuta  mukavaa kuin ne aurinkoiset päivät, jotka lupaa kevättä. Vesi tippuu räystäiltä ja linnut laulaa koko päivän, tai ainakin sen ajan kun aurinko on taivaalla.
Uloslähtökin lasten kanssa on kaaosta, vaatteita ja puettavaa riittää. Pakko pukea, että tarkenee. Kuinka huoletonta se onkaan keväällä, kun laittaa vaan lakin päähän ja kengät jalkaan. Paitsi sillon kun on vielä loskaa ja jokapaikka on märkä. Eteinen on kuin kuralätäkkö joka kerta kun tullaan porukalla ulkoa.
Tosin ymmärrän kyllä että talvesta voi pitää sellainen joka harrastaa jotain talvilajia, hiihtoa tms. Mulla ne harrastukset jäi koulun pakkoliikunnan jälkeen. Sen koommin en oo luitellu, enkä hiihtäny. Tosin olis kyllä mukava kokeilla taas.


Mäenlaskua kokeilin yhtenä päivänä, ei oo mun juttu enää. Selkään ja pyllyyn sattu siihen malliin, ettei tee mieli enää laskea =) Häviääköhän sitä näin vanhempana jousto takapuolesta vai mikä siinä on? Sellaset toppaukset on kyllä takamuksessa, ettei pikku jääpaakkujen pitäis tuntua...

Lumihevosia ja lumiukkoja on tehty  lasten kanssa, se on mukavaa touhua. Tulis vain sellaset kunnon suojakelit että saatas enemmänki tehtyä.
Ja rekiretkillä on käyty Loppakorva hepan kanssa tänä talvena. Oonpa jopa pyllähtäny reestäkin niin makiasti pyllylleni, että sitä muistellaan toveripiirissä vieläkin...

maanantai 14. helmikuuta 2011

Iloista ystävänpäivää!

Piti tänään käydä parhaalla ystävällä toivottamassa hyvää ystävänpäivää, mutta pakkanen ja pojan kuumeilu esti aikeet. Kyllä harmitti, oikeasti, tosi paljon.
Tämä juhlapäivä oli minun osaltani sitten aika pliisu tänä vuonna, eikä kovinkaan juhlavat olleet tunnelmat. Pikkumies nukkui, pötkötteli, nukkui ja itki. Pikkuneiti ei ymmärtänyt miksi isoveli vain on, eikä tee mitään. Yritti saada tosissaan huomiota, hyvällä ja pahalla. Ja itkuhan siitä tuli, veli ei jaksanut ja äiti kielsi kiusaamasta.
Pikkuneiti oli pitkästynyt, vaikka yritin kaikkeni viihdyttämiseksi. Maalattiin sormiväreillä, piirrettiin pilviä, luettiin kirjaa, laitettiin yhdessä ruokaa...Niinpä pikkuneitikin nukahti tylsistyneenä päiväunille. Oli mielettömän hiljainen talo, kun kumpikin nukkui. En edes muista milloin niin on viimeksi käynyt.
Totesin vain, että liiallinen hiljaisuuskaan ei ole mukavaa, ei ainakaan jokapäiväisenä ilmiönä. Kai noiden meteliin on niin tottunut =)

 Lapsuudenystävältä tuli viesti kännykkään, siellä kaikki on hyvin ja toivomme tapaamista pääsiäisen tienoilla, kun tulevat lestinpapalle lomailemaan. Ikävä onkin jo meidän juttutuokioita ja kuulumisten päivitystä.
Kyllä hyvät ystävä on oikeasti elämässä tärkein asia! <3










                                                                 "ystävyys ei tunne rajoja"







                                              ystävänpäiväkakku ystävilleni, olkaapa hyvä!
                                           

torstai 10. helmikuuta 2011

lapsellisia asioita

Pitäiskö lapsien kanssa koko ajan touhuta jotain, siis pitäskö olla koko ajan jotain ohjelmaa? Meillä lapset on hyvin paljon omissa leikeissään ja minä teen mitä milloinkin. Tosin melkein joka päivä askarrellaan jotain. Musta vain tuntuu että kaikkien muiden lapset on ton ikäsenä osannu jo vaikka mitä. Yks on osannut 2 vuotiaana kirjoittaa nimensä, yksi on neljävuotiaana lukenut, leikannut itse pahvista kuvia siististi viivaa seuraten. Meidän lapset ei todellakaan osaa tollasia. Pitäskö harjotuttaa jotenkin, vain odotanko että eskarissa oppivat kirjoittamaan? Mikä on normaalia ja mikä ei? Olen kyllä päättänyt seuraavalta ostosreissulta tuoda helmiä lankaan pujoteltavaksi ja niitä sellasia ompelukuvia. Ainakin, saa nähdä mitä muuta matkaan tarttuu.
 Liimaamisesta ja leikkaamisesta lapset tykkää molemmat ja aikaa saa helposti kulumaan, kun antaa vaikka sanomalehtiä leikeltäviksi. Joka tapauksessa, osatkoon muiden lapset vaikka ristipistoja, ni mun lapset on kuitenkin niitä ihan rakkaimpia <3 Aina! Nyt varsinkin on tuntunut, että elämää on helpottanut paljon, kun alkoivat leikkimään "oikeasti" keskenään. Kauppaleikkejä, äitiä ja isiä, pentuja, eläinlääkäriä. Puhua pölöpöttävät toisilleen ja nauravat. Ja jos Lotalle tulee pissahätä, niin Lauri auttaa vaipan pois ja pyyhkii vielä pimpankin =)  Äiti ei saa auttaa muuta kuin kuivan vaipan laitossa. Oikeesti, noiden touhuja on aivan ihana seurata sivusta ja ihmetellä kuinka paljon he omaksuvat ja imevät asioita muista ihmisistä. Äitistä ja isistä.



tais tyssätä sitten koko projekti












minä kesällä 2010  ja kaksi viikkoa sitten...
Herkut on taas maistunut, tosin oon yrittänyt, oikeesti. Paitsi Heidillä, siellä ei voi edes yrittää. En tiejä miks, mut kai se johtuu keskusteluista. Siis kakkuaiheista. Mut ei mulla ole huono omatunto, kyllä tää tästä. Paino lähtee taas alaspäin kun on sen aika, turha hoppuilla. Ja hyvinhän sitä on jo lähteny, puntari näytti tänään 75 kg! Mitata en muistanu. Määhän en enää käytä cambridgeä, tai ainakin harvoin enää otan pussin kaapista ja teen pirtelöä. Nyt oon yrittäny vain kattoo mitä suuhun menee ja välttäny hiilareita. Määpäs laitan kuvan mun herkkuateriasta, siis siitä  mistä mun lautasellinen koostuu. Ja oikeesti tuo on vielä erittäin hyvää! Välillä tietty vuorottelen, kanaa, kalaa ja lihaa.

Vihanneksia, kanaa, raejuustoa







tiistai 8. helmikuuta 2011

jee!

Elämäni ensimmäinen "virallinen" kakkutilaus tuli. Puolituttu pyysi tekemään voileipäkakkuja lapsensa lakkiaisiin. Hirvittää ja innostaa yhtäaikaa. Jos mokaan niin ettei niitä voi syödä tai sitten vieraat saa jonkun kaamean mahapöpön mun pöperöstä. Aineet on kalliita, uskallanko ottaa itselleni palkkaa lainkaan vai teenkö ihan lahjoituksena. Toisaalta jos teen halvalla, voin saada lisää tilauksia. Toisaalta sana kiirii hinnasta ja sitten saan tehdä kaikille "ilmaseksi". Haluaisin kyllä kovasti tehdä tilatut kakut. Miten kerkeän tehdä ne kun kaksi pikkusta pyörii koko ajan jaloissa? Toisaalta, kai se on vain järjestelykysymys. Mun haave tällä hetkellä on päästä jollekin juhlien järjestäjälle tutkimaan ja tarkkailemaan miten he kakut tekevät. Siis kakut ja kaiken muun. Mikä on järkevä työskentelytapa, mitkä on hyviä ja taloudellisia aineita. Niksejä ja kikkoja oivaltamaan. Voi voi, kunpa joskus mustakin tulis jotain, haluaisin hemmotella ihmisiä taivaallisen hyvillä kakuilla ja kauniilla kakuilla. Haluaisin säväyttää!

perjantai 4. helmikuuta 2011

lataukset

Kuinka ihmiset lataa itsensä, mistä sitä virtaa ja hyvää tuulta oikein saadaan? Pittääkö olla jotain mitä odottaa, että jaksaa päivästä toiseen?
Mulle ystävät on tärkeitä, siis kyläilyt ilman lapsia. Ihan aikuisten juttuja siis. Vaikka mun kyläilyt aina menee yömyöhään ja seuraavana päivänä on armoton väsy, on olo kuitenkin ihmeen kevyt ja hyväntuulinen. Olenko huono äiti kun akut ei lataannu lasten kanssa leikkiessä tai niiden touhuja seuratessa? Tottakai nuokin saa aina hyvälle tuulelle, mutta aina sekään ei riitä. Mies sisälle tultuaan lukee lehtiä tai katsoo telkkaria, eikä siitäkään siis ole oikein juttuseuraa. Kyllä tätä arkea jaksaa aina pätkittäin, mutta on pakko välillä päästä pois kotoa tuulettumaan ja saamaan ajatukset muualle arkihommista. Nyt varsinkin kun taas on sattunut ja tapahtunut kaikkea ikävää ja olis pakko puhua jonkun kanssa, joka ymmärtää minun  osuuteni menetyksestä ja haikeudesta.
On vain niin vaikea päästä kotoa pois, kun lapsilla pitää olla "nukuttaja" paikalla, tai niin ainakin miehen mielestä.
 Tänään suullisen "iltaloma-anomuksen" tein isännälle, hän ei vaan oikein taaskaan ollut samaa mieltä. Ärsyttävintä on lähteä, kun tietää ettei toinen mielellään olisi päästänyt. Tosin sekään ei ole hidastanut kun meidän mamma on päättänyt lähteä.      
Mulle yksinkertaisesti ystävät on henkireikä. Kohta muuten onkin ystävänpäivä <3